Bongaa Keltanokka liikenteessä
Ekaluokkalaiset lähtevät taas koulutielle, tehdään siitä yhdessä turvallinen. Jotta Keltanokat erottuisivat liikenteessä paremmin, If on jo 19 vuoden ajan jakanut kaikille Suomen ekaluokkalaisille omat heijastavalla nauhalla varustetut huomiolippikset. Jo noin miljoona lasta on saanut oman lippiksensä.
Keltanokan liikennesäännöt
Pienet koululaiset eivät aina ymmärrä liikenteen vaaroja. Fosforinkeltaiset, heijastavalla nauhalla varustetut lippikset auttavat heitä erottumaan liikenteessä paremmin. Tutustukaa yhdessä lapsen kanssa näihin liikenneturvallisuusvideoihin parantaaksenne lapsen tietoisuutta ja turvallisuutta liikenteessä.
Vasemmalle, oikealle, vasemmalle
Kun ylität tien, katso vasemmalle, sitten oikealle ja vielä kerran vasemmalle. Jos reitti on selvä, astu reippaasti yli!
Punainen, odota. Vihreä, saa mennä.
Punainen on vaaran ja varoituksen merkki. Sen palaessa tietä ei saa ylittää. Kun valo vaihtuu vihreäksi, vilkaise vasemmalle, oikealle ja vasemmalle, ja kävele tien yli.
Huomaa minut
Älä jää liikenteessä näkymättömäksi. Ota rohkeasti katsekontakti autoilijaan, joka on pysähtynyt suojatien eteen. Voit myös vilkuttaa kiitokseksi!
Sähköiset kulkuvälineet koulumatkoilla
Sähköisten kulkuvälineiden, kuten sähköpotkulautojen ja -pyörien, suosio on kasvanut viime vuosina huomattavasti. Tämä tuo mukanaan uusia haasteita myös koululaisten turvallisuudelle liikenteessä. On tärkeää varmistaa, että lapset ja nuoret osaavat käyttää näitä laitteita turvallisesti ja liikennesääntöjen mukaisesti.
Sähköisten kulkuvälineiden vakuuttamisvelvollisuus tuli voimaan 1.6.2024. Jos olet epävarma tarvitseeko sähköinen kulkuvälineesi liikennevakuutuksen, voit tehdä helpon testin ja selvittää asian.
Mikäli sähköinen kulkuvälineesi ei tarvitse liikennevakuutusta, suosittelemme sille kotivakuutusta. Kannattaa myös harkita lapselle tapaturmavakuutusta.