Moottorikelkkavakuutuksemme on voimassa ympäri vuoden, mutta maksat siitä käytännössä lähinnä talvikuukausien ajalta, jolloin kelkkailukausi on käynnissä. Halutessasi voit jakaa vakuutusmaksun jopa 12 erään, jolloin maksu jakautuu pieniin kuukausieriin tasaisesti ympäri vuotta.
Vuodenaikahinnoitellun moottorikelkan vakuutuksen hinta on eri kuukausina erisuuruinen, ja merkittävä osa kuluista kertyy talvikuukausilta. Vakuutusmaksut laskutetaan kuitenkin tasaisesti ympäri vuoden niille määrittelemäsi eräisyyden mukaisesti.
Vuodenaikahinnoitellussa vakuutuksessa kesäajalta kertyvät kulut ovat minimaaliset, ja siksi vakuutusta ei ole keväällä mitään painavaa syytä irtisanoa. Kelkkasi pysyy myös tuon ajan suojattuna esimerkiksi varkauksilta ja tulipaloilta.
Sinun ei tarvitse myöskään vaivautua tekemään moottorikelkallesi tilapäisiä liikennekäytöstäpoistoja, eivätkä ne vaikuta vakuutusmaksuun.
Esimerkkitapaus
Asiakas ostaa moottorikelkan vakuutuksen tammikuun alussa ja harkitsee myyvänsä kelkan huhtikuun lopulla.
Koska vakuutus olisi tällöin voimassa vain kalliimpien talvikuukausien ajan, vuosimaksusta veloitettaisiin noin kolmeneljäsosaa. Esimerkiksi 800 euron vuosimaksusta tulisi voimassaoloajalta veloitukseen noin 600 euroa.
Jos asiakas päättäisikin myydä kelkan vasta syksyllä, maksua kertyisi vain muutama kymppi lisää, sillä kesäkuukaudet ovat huomattavasti edullisempia, kuten oheinen taulukko osoittaa.