Tuttu vaiva oli pilata Lauran lomamatkan
Innokas laskettelija Laura oli koronavuosien matkustamistauon jälkeen viimein suuntaamassa kauan odotetulle lumilomalle Keski-Eurooppaan. Jo heti toisena laskupäivänä Laura huomasi jonkin olevan pielessä, ja muutaman vessakäynnin jälkeen hänelle oli selvää, että tihentyneet vessavälit ja kirvely viittasivat virtsatieinfektioon.
- Olin etukäteen selvittänyt lähimmän terveysaseman tiedot mahdollisten isompien tapaturmien varalle, mutta koska olin jo itse melko varma mikä minua vaivasi, tiesin että saisin chatissa apua helpommin, nopeammin ja omalla äidinkielellä, Laura kertoo.
Laura oli aiemmin käyttänyt Lääkärichatia Suomessa, mutta nyt käsillä oli ensimmäinen kerta, kun hän otti yhteyttä lääkäriin etänä ulkomailta. Kotoa tuttu sovellus toimi tuttuun tapaan myös maailmalla, silloin kuin verkkoyhteyskin.
"Yllätyin iloisesti, kun lääkäri kertoi kirjoittavansa EU-reseptin, jonka avulla saisin lääkkeet haettua läheisestä apteekista mistä tahansa EU-maasta", Laura summaa. Apteekissa reseptin pystyi näyttämään suoraan sovelluksesta ja Laura sai aloitettua antibioottikuurin jo samana iltana.
Oikealla hoidolla Lauran virtsatietulehduksen oireet lievittyivät nopeasti ja lumiloman loput laskut jatkuivatkin oireettomissa merkeissä.
*nimi muutettu yksityisyydensuojan varmistamiseksi