Käytetyn auton myyntiopas
Pyritkö autoa myydessä saamaan siitä markkinahinnan ja rapiat päälle vai onko nopeus ja vaivattomuus sinulle tärkeämpää? Kokosimme parhaat neuvot, joilla käytetyn auton myynti sujuu jouhevasti liikkeeseen tai yksityishenkilölle.
Katso jo etukäteen vakuutuksen hinta seuraavalle autollesi ja lataa auton kauppakirja, joka toimii tarvittaessa myös luovutuskirjana.
Käytetyn auton myynti liikkeeseen vai yksityiselle?
Käytettyjen autojen myynnin perusasetelma on, että vähän käytetyt kalliimmat autot valikoituvat usein vaihtoautoina autoliikkeisiin, ja vanhemmat ja edullisimmat autot myydään kuluttajalta toiselle. Keskihintaisen käytetyn auton kohdalla useampikin vaihtoehto saattaa kuitenkin tulla kyseeseen, ja valinta riippuu pitkälti siitä, kuinka paljon myyjä on valmis panostamaan omaa aikaansa auton myyntiin.
Kun auton päättää myydä omin avuin, autosta saa todennäköisesti paremman hinnan, mutta myynti vaatii aikaa, vaivaa ja joskus rahaakin.
"Vastaavasti käytettyihin autoihin erikoistuneeseen liikkeeseen myydessä summa jää usein pienemmäksi, mutta rahat saa heti lapaseen", summaa Ifin ajoneuvovakuutuksista vastaava johtaja Eero Färkkilä.
Kun hän oli vaihtamassa edellistä autoaan, valituksi tuli suoraviivaisempi ratkaisu. Färkkilä marssi autoliikkeeseen ja sai sieltä tarjouksen, joka oli riittävän lähellä markkinahintaa, teki kaupat ja jätti auton liikkeeseen. Seuraavana päivänä rahat olivat tilillä.
"Käytettyjä ostavaan liikkeeseen myyminen saattaa olla hyvä vaihtoehto, jos on myydä uudehko kohtuukilsoilla oleva auto, jolle riittää kysyntää", Färkkilä tarkentaa.
Viime aikoina kysyntää onkin piisannut, kun autoliikkeet ovat voimakkaasti panostaneet käytettyjen autojen hankkimiseen ja tarjonneet niistä myös parempaa hintaa, jotta voisivat myydä autot eteenpäin.
Ajan henki on ollut, että autojen myynti suoraan liikkeisiin on lisääntynyt yksityisen myynnin kustannuksella. Vaaka alkaa usein kallistua liikkeeseen myymisen puolelle, kun myyjä haluaa välttää kaupan jälkipuintiin liittyviä riskejä, ja hintaa on sen verran, että osamaksu voisi olla perusteltu.
Molemmat vaihtoehdot voivat silti tulla kyseeseen niin keskihintaisten kuin vähän kalliimpienkin käytettyjen autojen kohdalla. Netissä autojen myynti on tehty helpoksi myös tavallisille pulliaisille, ja saatavilla on kasvava määrä palveluja, joilla osan myyntiponnisteluista ja mahdollisesti myös maksujärjestelyt voi ulkoistaa ammattilaisille.
Yksittäisen ihmisen näkökulmasta valinnassa painaa paljon se, mistä hän on hankkimassa seuraavaa autoaan ja onko uuden hankinnalla kuinka kiire, kommentoi Ifin tekninen asiantuntija Juha Tyrväinen.
"Jos ei ole kiire tai on tarkoitus laittaa autoilu tauolle, niin miksi ei myydä autoa pidempään itse? Mutta jos taas on tarkoitus hankkia uusi tilalle, niin miksi ei silloin katsoisi liikkeestä valmiiksi jotain vaihdokkia ja koittaisi tehdä vaihtokauppaa?"
Auton myynti netissä noudattaa markkinalogiikkaa
Jos haluaa itse myydä auton netissä kohtuullisessa ajassa, mutta ei tohdi polkea hintaa liian alas, kannattaa istua hetkeksi alas ja tehdä kotiläksyt kunnolla. Paikallaan on ainakin hinnan tarkistaminen vastaavista myynti-ilmoituksista sekä riittävä panostus oman ilmoituksen houkuttelevuuteen.
Verkossa muiden vastaavien autojen hinnat ovat aina vain klikkauksen päässä paitsi ostajille myös toisille myyjille.
"Verkon isot kauppapaikat toimivat kuin pörssi. Jos haluaa päästä autosta eroon suhtkoht nopeasti, ei kannata olla ahne, vaan laittaa markkinahinta ja sopiva tinkivara päälle", neuvoo Ifin autovakuutusten tuotepäällikkö Peter Roselius.
Markkinahinnalla tarkoitetaan vastaavissa autokaupoissa yleisesti toteutuvaa hintaa, mutta se ei aina ole sama hinta, jolla auto voisi hieman pidemmän ajan kuluessa mennä kaupaksi.
"Kuten autokauppiaat sanovat, joskus aika myy ylihintaisenkin auton. Verkon kauppapaikat voivat kuitenkin olla aika armottomia, jos oma käsitys auton arvosta on korkeampi kuin markkinan käsitys."
Nettiauto on Suomen suosituin käytettyjen autojen kauppapaikka verkossa. Siellä myyntiajat vaihtelevat auton iän, kunnon sekä hinnoittelun ja tarjonnan mukaan, mutta yleisesti ottaen myyntiin kannattaa varata kuukausi, kertoo Nettiauton asiakasneuvoja Janne Tuomola.
"Kun palikat ovat kohdallaan, auto saatetaan myydä alle viikossa. Usein kuitenkin myyntiaika venyy muutamaan viikkoon. Erikoisemmissa ja arvokkaimmissa autoissa aika voi olla jopa useita kuukausia", Tuomola kertoo.
Hyvillä myyntikuvilla ja ilmoituksella on iso merkitys myyntiajan lyhentämisessä, ja palvelun hintalaskurilla voi myös haarukoida omaa ajoneuvoa vastaavien keskiarvoista myyntiaikaa.
Markkinahinnan arvioinnin helpottamiseksi Nettiautossa on maksullinen hintalaskuri sekä myös maksuton OmaNettix-palvelu, josta hinta-arvion saa veloituksetta.
Lisäksi palvelun hakutoiminnolla voi etsiä omaa kulkupeliä vastaavia ilmoituksia ja suhteuttaa niitä omiin myyntitavoitteisiin.
"Jotta kaupasta jää hyvä fiilis ostajalle ja myyjälle, hinnassa on hyvä olla pieni neuvotteluvara mukana", Tuomola neuvoo.
Sen suuruus taas kannattaa hänen mukaansa asettaa auton kokonaishinnan mukaan.
"Edullisemmissa autoissa se voi olla joitakin kymppejä esimerkiksi seuraavaan tasaan sataseen. Arvokkaammissa autoissa neuvotteluvaraa voi olla joistakin satasista pariin tuhanteen. Varmaan puhutaan jostain 5–10 prosentin osuudesta kauppasummassa."
Mielessä jo seuraava auto?
-
Ota etukäteen selvää auton kokonaiskuluista
Auton ostohinnan lisäksi kannattaa selvittää myös vakuutuksen hinta. Ei ostopakkoa.
-
Rekisterinumero ja henkilötunnus riittävät
Laskemme heti liikennevakuutuksesi bonuksen. Täyskaskoon saat aina 80 % bonuksen.
-
Maksat autovakuutuksestasi käytön mukaan
Ifissä myös vuositasolla arvioimasi ajokilometrit vaikuttavat vakuutuksen hintaan.
Harkitse myös välimallia eli myyntiä helpottavia palveluja
Mikäli autoliikkeiden tarjoukset eivät tyydytä, ja auton myyminen yksin tuntuu turhan työläältä tai aikaa vievältä, valittavaksi jää välimalli eli myynnin ulkoistaminen jollekin alan palveluntarjoajalle. Saatavilla on kasvava joukko yrityksiä, jotka tarjoutuvat lisämaksua vastaan tai myynnistä saatavalla marginaalilla hoitamaan auton myyntiä puolestasi.
Kyse voi olla esimerkiksi siitä, että yritys hoitaa auton kuntatarkastuksen ja valokuvaamisen, laatii myynti-ilmoituksen ja huolehtii myös koeajot sekä paperityöt.
Jotkut palveluntarjoajat voivat järjestää ostajan suuntaan myös joustavan rahoituksen, jolloin ollaan jo hyvin lähellä autoliikkeen tarjoamia palveluja.
Toisaalta myyjän kannattaa muistaa, että hän ei edelleenkään saa rahoja autostaan heti, vaan vasta sitten, kun välikäsi on saanut auton myydyksi.
"Jos myynti sujuukin huonosti, tässä mallissa voivat yhdistyä huonot puolet sekä yksin myymisestä että autoliikkeelle myynnistä: saat huonomman hinnan ja rahat vasta myöhemmin", Färkkilä varoittaa.
Siksi myös väliportaan palveluntarjoajiin tulee suhtautua harkiten, ja niitä kannattaa vertailla keskenään. Roselius neuvoo kiinnittämään tarkemmin huomiota siihen, mitä kaikkea palveluun itse asiassa kuuluu.
"Hoitaako yritys mahdolliset kuntotarkastukset ja koeajot? Onko kyse täydestä palvelusta, vai pitääkö itse osallistua?"
Yksi oleellinen kysymys on se, pitääkö auto jättää myytäväksi autoliikkeeseen, vai voiko myyjä edelleen pitää sitä omassa käytössään muulloin kuin koeajojen aikana.
"Lisäksi kysyisin, että mitä palvelu maksaa, jos kauppaa ei synny, ja mikä ylipäätään on palvelun hinta", Tyrväinen lisää.
Vältä kalliit riidat huolella laaditulla kauppakirjalla
Vaikka toimisi itse rehellisesti, toiselle yksityiselle henkilölle autoa myydessä voi tulla vastaan kiperiä tilanteita. Myyjän kannattaa tiukoissa paikoissa pitää puolensa, mutta usein parhaan lopputuloksen takaavat perusteellisesti laadittu kauppakirja yhdistettynä sovittelevaan asenteeseen.
Kun autoa myy yksityisesti, ostajien taholta kannattaa varautua tarjouksiin, jotka ovat reilusti alle sen, minkä on etukäteen asettanut itselle kipurajaksi. Joskus ostaja voi olla kova tinkimään, ja ehdotus hinnan alentamisesta tuleekin yllättäen vasta aivan viime metreillä, kun auto on tarkistettu ja koeajettu.
"Tinkiessä kannattaa pitää pää kylmänä, jos ei ole pakkorako myydä. Jos autoa on tultu paikan päälle katsomaan, niin kyllä sille aina se seuraava ostajaehdokas löytyy", Roselius neuvoo.
Myös itselle vieraiden henkilöiden taholta tulevat tarjoukset auton maksamisesta osissa kannattaa yleensä sivuuttaa, sillä siinä myyjä ottaa kantaakseen ison riskin.
Hankalimpia ovat tilanteet, jossa ostaja palaa jo solmitun kaupan jälkeen vaatimaan rahojaan takaisin sillä perusteella, että autossa on ilmennyt vika, josta ei ole hänelle kerrottu. Tällöin Tyrväinen neuvoo kartoittamaan ne todelliset kustannukset, jotka ilmenneestä viasta aiheutuvat.
"Onko kyseessä satasen vika vai tonnin vika? Eli mikä on korjauskustannus? Tätä kautta asiasta voi alkaa keskustella ja tunnustella, olisiko sovittavissa jokin sopiva hyvitys. Sen sijaan kauppaa ei tarvitse lähteä kokonaan perumaan".
Yksi tapa ennaltaehkäistä sanaa vastaan sana -tilanteita on käyttää auto juuri ennen myyntiä kuntotarkastuksessa, jolloin myyjällä on puolueetonta näyttöä auton kunnosta.
Toinen tärkeä keino on kirjata kauppakirjaan kaikki asiat, joista on ostajan kanssa puhuttu suullisesti ja joista voisi myöhemmin tulla kiistaa.
"Juristina neuvoisin, että jos jostain viasta on keskusteltu autoa myydessä, ja ostaja tietää, että autoon on jokin isompi huolto tai korjaus tulossa, se kannattaa mainita kauppakirjassa", Roselius sanoo.
"Lisäksi yksityisen välisessä kaupassa suosittelen kauppakirjaan muotoilua, että auto myydään sellaisena kuin se on kaupantekohetkellä ja että ostaja on tutustunut autoon, sen kuntoon ja varusteisiin ennen kauppaa."
Jos myyjä on kuitenkin salannut jonkin autossa olevan olennaisen puutteen tai muuten tahallaan johdattanut ostajaa harhaan, tämäkään muotoilu ei myyjää pelasta mahdollisilta seuraamuksilta.
Jos sopuun ei päästä, yksityishenkilöiden kaupoissa riita ratkaistaan käräjäoikeudessa, mutta käytetyn auton hintaan nähden kallis oikeusprosessi ei yleensä ole kummankaan osapuolen intresseissä.
"Pelkästään periaatteen vuoksi ei käräjöimään koskaan kannata ryhtyä, eli laiha sopu on näissä aina parempi kuin lihava riita", Roselius toteaa.
Kannattaako autoa myydessä käyttää kauppakirjaa vai luovutuskirjaa?
Ifin laatima monipuolinen ja käyttäjäänsä neuvova kauppakirjapohja toimii tarvittaessa myös luovutuskirjana.
Sekä auton kauppakirja että luovutuskirja kelpaavat myyjälle ja ostajalle todisteeksi kaupasta. Luovutuskirja on perinteisesti ollut hieman yksinkertaisempi asiakirja, jossa ajoneuvo myös luovutetaan kaupanteon yhteydessä auton ostajan omistukseen ja hallintaan.
Kauppakirja taas on suositeltavampi erityisesti silloin, kun maksamiseen tai kauppaan liittyy osamaksuja, vaihtotavaroita tai muita ehtoja. Kauppakirjaan merkitään tarkasti, miten maksu suoritetaan ja milloin auton omistus ja hallinta siirtyvät ostajalle.
- Ifin laatimassa kauppakirjapohjassa on mahdollista sopia erikseen maksuehdoista sekä ajoneuvon omistus- ja hallinto-oikeuden siirrosta.
- Kauppakirjassa on mahdollista todeta läpinäkyvästi auton tiedossa olevat viat sekä listata kauppaan kuuluvat varusteet.
- Kauppakirja toimii myös luovutuskirjana, kun auton hinta ei jää velaksi.
Muista luovutusilmoitus tai sähköinen varmenne
Kun kaupasta on päästy kirjalliseen sopimukseen, seuraavaksi myyjän velvollisuus on yksityisten välisessä kaupassa tehdä luovutusilmoitus.
Sen voi tehdä pienellä vaivalla verkossa, kun tiedossa on ostajan henkilötunnus, joka pitäisi olla muutenkin merkittynä kauppakirjassa tai luovutuskirjassa. Ifin asiakkaat voivat tehdä luovutusilmoituksen kätevästi Omilla sivuilla tai Traficomin palvelussa.
Luovutusilmoituksen avulla myyjä todistaa, että hänen velvoitteensa autoon ovat päättyneet. Jos uusi omistaja esimerkiksi jättää auton rekisteröimättä, myyjä vapautuu maksamattomista veroista tai sakoista luovutustodistuksen avulla.
Luovutusilmoituksen kautta myös liikennevakuutus ja kasko tulevat varmasti irtisanottua ajoissa. Muussa tapauksessa vanha vakuutus irtisanotaan vasta sitten, kun auton ostanut henkilö ilmoittaa omistajanvaihdoksesta.
1.3.2021 voimaan tulleen uuden ajoneuvolain mukaan myyjän on mahdollista tehdä omistusoikeuden siirto tekemällä pelkästään luovutusilmoitus, eikä sähköinen varmenne tai rekisteröintitodistuksen II-osan luovuttaminen ostajalle ole enää välttämätöntä.
Toki sähköisen varmenteen voi halutessaan edelleen tilata Traficomin sivuilta, ja myös sen avulla ostaja voi rekisteröidä ajoneuvon itselleen netissä tai puhelimessa vakuutuksen oston yhteydessä.
Mikäli auto myydään ulkomaille tai Ahvenanmaalle, saattaa olla edelleen syytä käyttää vanhaan tapaan paperista rekisteröintitodistuksen II-osaa, mutta muussa tapauksessa luovutusilmoitus tai sähköinen varmenne on huomattavasti kätevämpi, sillä se ei vaadi katsastustoimipaikalla käyntiä.