Veneen rekisteröinti
Mikäli veneesi on vähintään 5,5 metriä pitkä tai siinä on yli 20 hevosvoiman moottori, siitä kuuluu olla ajankohtaiset tiedot Traficomin venerekisterissä. Muutoksista on helppo ilmoittaa sähköisesti esimerkiksi omistajan tai moottorin vaihtuessa.
Veneen rekisteröinnistä on omistajalle välitöntä apua, mikäli vene tai moottori varastetaan, sillä viranomaiset hyödyntävät venerekisteriä selvittäessään varkauksia. Pitkässä juoksussa venerekisteristä hyötyvät kaikki veneilijät, sillä sen tietoja hyödynnetään muun muassa valvonta- ja pelastustoiminnassa sekä vesialueiden käytön suunnittelussa.
Vesiskootteri kuuluu rekisteröidä, pientä peräprutkua ei tarvitse
Rekisteröintivelvollisuus koskee kaikkia vesikulkuneuvoja, joiden moottorin tehoksi valmistaja ilmoittaa vähintään 15 kilowattia eli yli 20 hevosvoimaa. Esimerkiksi kaikki vesiskootterit tulee siis rekisteröidä.
Lisäksi velvollisuus ulottuu kaikkiin purje- ja moottoriveneisiin, joiden rungon pituus on vähintään 5,5 metriä.
Hyvin yleisiä 20 hevosvoiman perämoottorilla varustettuja pienveneitä velvoite ei koske. Toisaalta laki sallii sen, että venerekisteriin voidaan halutessa merkata vaikka soutuvene.
Tarkemmin rekisteröintivelvollisuudesta ja sen poikkeuksista voi lukea 1.6.2020 alkaen voimaan astuneesta laista.
Vinkit veneen rekisteröintiin veneen oston yhteydessä
- Veneen rekisteröinti omiin nimiin on ostajan vastuulla, eikä myyjä voi tehdä sitä puolestasi. Käytettyä venettä ostettaessa kannattaa silti varmistaa, että vene löytyy rekisteristä entuudestaan myyjän nimellä. Jos vene puuttuu rekisteristä, kannattaa vaatia myyjää hoitamaan asia kuntoon ennen kaupantekoa.
- Mikäli kyse on ensirekisteröinnistä, tutustu veneen teknisiin tietoihin tai kysy ne myyjältä. Tarvitset tiedot moottorin merkistä, mallista, valmistenumerosta ja tehosta sekä veneen merkistä, mallista ja WIN-koodista (pelkkä veneen valmistenumero ei riitä sähköisessä palvelussa).
- Vesikulkuneuvon luovutuskirja on pakollinen, jos asioit paikan päällä rekisteröintitoimipisteessä. Sähköisessä asioinnissa omistajavaihdokseen riittää pelkkä varmenne. Se on kuusi merkkiä pitkä ja 30 vuorokautta voimassa oleva koodi, jonka myyjä tilaa Traficomin palvelusta ja luovuttaa ostajalle ennen rekisteröintiä.
- Luovutuskirjaa saattaa kysellä myös jokin muu taho kuten rahoituslaitos. Kannattaakin siis pyytää myyjää varmenteen tilaamisen yhteydessä tulostamaan myös esitäytetty luovutuskirja kahtena kappaleena.
Veneen rekisteröinti sujuu verkossa helpommin ja edullisemmin
- Veneitä on perinteisesti saavuttu rekisteröimään Traficomin valtuuttamiin toimipisteisiin.
- Helpommalla kuitenkin pääset, kun hoidat rekisteröinnin Traficomin sähköisen asioinnin palvelussa.
- Tällöin myös rekisteröinnin hinta on edullisempi.
Muista päivittää myös uusi moottori rekisteriin
Venerekisteriin päivitettäviä asioita ovat lisäksi muun muassa moottorin vaihtaminen, rekisteristä poisto tai omistajan nimen tai osoitteen muutos. Nämä muutokset hoituvat maksutta.
Veneen rekisteröintitietojen muutoksesta on aina ilmoitettava 30 päivän sisällä. Varminta on tietenkin ilmoittaa muutoksista rekisteriin aina mahdollisimman pian.