Kiinteistön huolenpitotarkastuksen ehdot
Kiinteistön huolenpitotarkastus on maksuton lisäetu Ifin asiakkaille, jotka ovat vakuuttaneet asuinrakennuksensa laajan turvatason kiinteistövakuutuksella. Huolenpitotarkastus on tilattavissa viiden vuoden välein. Se on tarkoitettu taloyhtiön työkaluksi asuinkiinteistön ylläpitoon, huoltoon ja vahingontorjuntaan. Asiakaskohtaisesti käydään läpi enintään kymmenen rakennusta ja niistä enintään kymmenen asuntoa.
Yhdeksi asiakkaaksi tulkitaan yksittäisten taloyhtiöiden lisäksi myös niin sanotut emoyhtiöt, joiden omistuksessa voi olla useampi yhtiö tai kiinteistö. Emoyhtiöillä tarkoitetaan esimerkiksi julkisyhteisöjä ja ammattimaisia vuokrataloyhtiöitä.
Huolenpitotarkastuksen raporttia ei ole tarkoitettu käytettäväksi kiinteistöä tai yksittäisiä osakkeita myydessä tai rahoitettaessa, eikä se sovellu kiinteistön tai yksittäisen osakkeen arvon määritykseen. Kolmansien osapuolien ei tule arvioida päätöksiään tämän raportin pohjalta. Raportti ei myöskään vapauta vakuutuksenottajaa vastuusta valvoa ja hallinnoida kiinteistöä, tai tarvittavien huolto- ja vahingontorjuntatoimenpiteiden tekemisestä. If tai Anticimex eivät vastaa tarkastuksessa mahdollisesti havaitsematta jääneistä vaurioista, vioista tai virheistä, eivätkä huolenpitotarkastukseen mahdollisesti liittyvistä ylimääräisistä kustannuksista, kuten isännöitsijän osallistumiskustannuksista.
Huolenpitotarkastuksen yksilöity raportti välitetään ainoastaan vakuutuksenottajalle ja tätä edustavalle taholle joko sähköpostilla tai Ifin digitaalisen alustan kautta. Esimerkiksi jos kiinteistöä tai yhtiötä edustaa valtakirjalla vakuutusmeklari, tämä on oikeutettu saamaan edustamansa kohteen raportin.
Yksittäisen tarkastuksen havaintoja ei käytetä huolenpitotarkastusta käyttäneen vakuutuksenottajan vakuutusmaksujen määrittelemiseen eikä niitä huomioida korvauskäsittelyssä. If voi kuitenkin käyttää huolenpitotarkastuksista saatavia yksilöimättömiä laajoja tietokokonaisuuksia esimerkiksi kiinteistöjen yleisten vahinkoriskien arviontiin. If tai Anticimex eivät luovuta huolenpitotarkastuksessa kerättyjä tietoja ulkopuolisille.
Kun huolenpitotarkastus on tehty ja sen jälkeen on sattunut luonnonilmiöturvasta korvattava vahinko, joka ylittää omavastuun, vahingon määrästä vähennetään vain puolet omavastuun suuruudesta. Tämän edun enimmäisarvo on 2000 euroa ja se on voimassa viisi vuotta tarkastuksesta.
Huolenpitotarkastusetu on voimassa toistaiseksi. Ifillä on oikeus muutoksiin.
Käsittelemme asiakkaidemme henkilötietoja noudattaen kulloinkin voimassa olevaa vakuutus- ja tietosuojalainsäädäntöä.