Työssä jaksaminen - katso 8 vinkkiä

Tiesitkö, että joka neljäs työikäinen suomalainen on kokenut uransa aikana työuupumusta?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan joka neljäs työikäinen suomalainen on kokenut uransa aikana työuupumusta*. Eikä ihmekään, sillä erityisesti tieto- ja asiantuntijatyön vaatimukset ovat kasvaneet huomattavasti niistä ajoista, jolloin kellokortti leimattiin sisään yhdeksältä ja ulos tasan viideltä.

Vaikka työnantajalla on tietenkin iso vastuu työhyvinvoinnista ja sen parantamisesta, positiivisen työnantajamielikuvan luomisesta ja työntekijöiden sitouttamisesta, on työntekijöiden aktiivinen rooli jäänyt tähän asti vähemmälle huomiolle. 

Käytännön vinkit tietotyössä jaksamiseen

1. Pidä huolta perusasioista

Vaikka nukkumisen koetaankin kuuluvan vapaa-ajalle, vaikuttaa unen laatu ja määrä radikaalisti työtehoon ja tarkkuuteen. Säännöllisen unirytmin ja riittävien yöunien merkitystä ei kannata aliarvioida, sillä professori Tiina Paunion mukaan yksi uneton yö tai noin viikon kestänyt 3-4 tunnin päivittäinen univaje vastaa noin promillen humalatilaa.

Toisaalta myös säännöllinen ruokailu ja terveellinen ruokavalio vaikuttavat työssä jaksamiseen. Kiireen varjolla ahmaistut herkut kostautuvat helposti, sillä verensokerin heilahtelu ja näläntunne vaikeuttavat töihin keskittymistä. Siksi ruokailussa kannattaa noudattaa Eviran ravitsemussuosituksia: kolme varsinaista ateriaa ja 1-2 välipalaa päivän mittaan. Kun pidät huolta perusasioista, pidät elämäsi tärkeimmät asiat hallinnassa.

2. Keskity yhteen asiaan kerrallaan

Olitpa kuinka kiireinen tahansa, ei niin kutsuttu multitaskaaminen johda muuhun kuin pahaan mieleen ja hallitsemattomaan kiireen tunteeseen. Sen sijaan, että käyttäisit palaverin sähköpostien lähettämiseen, mieti, onko sinun osallistumisesi välttämätöntä. Jos on, laita puhelin ja tietokone syrjään, ja paneudu täysillä käsiteltävään asiaan. 

3. Pidä yllä sosiaalisia suhteita - niin työpaikalla kuin vapaa-ajallakin

Olitpa sitten introvertti, joka saa energiaa yksinolosta, tai ekstrovertti, joka on parhaimmillaan muiden ihmisten ympäröimänä, on tiettyjen sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen avain hyvinvointiin – niin töissä kuin vapaa-ajallakin.

Kutsu siis työkaveri kahville, varaa aikaa rennolle yhdessäololle perheen ja ystävien kanssa, tai yhdistä yhteinen harrastus kuulumisten vaihtoon. Samalla huomaamattasi parannat työssä jaksamista.

4. Rajoita ruutuaikaa

Etenkin jos suuri osa työpäivästäsi kuluu näytön edessä, on vapaa-ajalla hyvä hankkia ruudun tuijotukselle vastapainoa. Pidä siis huolta siitä, että telkkarin katsomisen, Facebookin ja Instagramin selaamisen ja puhelimen näpräämisen lisäksi varaat aikaa myös sellaiselle tekemiselle, johon ei vaadita minkäänlaista näyttöä tai ruutua – silmäsi ja aivosi kiittävät sinua. Sikeiden yöunien takaamiseksi älypuhelin kannattaa jättää rauhaan viimeistään tunti ennen nukkumaanmenoa.

5. Panosta työergonomiaan

Etätöiden lisääntyessä moni on tottunut työntekoon kotitoimistolta. Varmista, että teet töitä ergonomisesti ja mahdollisuuksien mukaan hanki laadukkaat huonekalut joiden äärellä on mukavaa tehdä töitä. Vaihda asentoa tai tuolia usein ja seiso ja venyttele kehoa kun mahdollista. Avaa ikkuna ja anna raittiin ilman raikastaa huoneen ilmanlaatua.

Vaikka harva toimistotyöntekijä saa itse vaikuttaa työpaikan sisustukseen ja työvälineisiin, kannattaa oikeaoppiseen työasentoon kiinnittää huomiota. Pidä siis huolta siitä, että työpöytäsi ja -tuolisi on säädetty sinulle sopivaan asentoon, ja muista, ettei ihmiskehoa ole rakennettu istumaan paikallaan useita tunteja kerrallaan. Työergonomian perusteita voit halutessasi kerrata Työterveyslaitoksen kattavasta tietopaketista.

6. Liiku säännöllisesti

On totta, että tietyissä elämäntilanteissa on vaikeaa mahduttaa säännöllistä liikuntaa kiireiseen työ- ja perhe-elämään. Deadlinien vilkkuessa silmissä tuntuu mahdottomalta uhrata aikaa kuntosalilla tai lenkkipolulla käymiseen. Kiireisinä kausina on kuitenkin ensisijaisen tärkeää, että pidät kehostasi huolta. Pakkopullan sijaan liikunnan pitäisi tuntua hyvältä; valitse siis laji, josta oikeasti pidät, oli se sitten jooga, tennis, tanssi, jalkapallo tai juoksu. Ja jos aikataulutetulle liikunnalle ei yksinkertaisesti tunnu löytyvän aikaa, mieti, voisitko väliaikaisesti taittaa osan työmatkastasi pyörällä tai hoitaa palaverin samalla, kun kävelet ulkona.

7. Varmista, että työ on sinulle mielekästä

Väliaikaisista ruuhkahuipuista on helpompi palautua, jos työ on päällisin puolin mielekästä. Mikään työpaikka ei tietenkään ole täydellinen, mutta tasaisin väliajoin on hyvä pohtia, onko nykyinen työ tähän elämäntilanteeseen juuri sitä, mitä siltä toivot. Jos vastaus on ei, on ehkä aika alkaa punnita vaihtoehtoja. Työn merkityksellisyydellä on tutkimusten mukaan merkittävä vaikutus työssä jaksamiseen.

8. Tarkkaile työtaakkaasi

Tietotyö on siitä ongelmallista, että se ei koskaan tunnu loppuvan kesken. Sillä aikaa, kun saat yhden asian valmiiksi, on työlistallesi luultavasti ilmestynyt kolme uutta. Jottet palaisi loppuun, on ensisijaisen tärkeää, että opit tunnistamaan rajasi ja sanomaan “ei” silloin, kun työtilanteesi ei anna periksi. Muistathan myös antaa itsellesi aikaa palautua ruuhkahuippujen jälkeen; stressitasot kun eivät yksinkertaisesti laskeudu viikonlopussa.

Jos olet kiinnostunut työhyvinvoinnista, kannattaa tutustua täysin uudistuneisiin Ifin terveysvakuutusratkaisuihin. Ne tarjoavat kokonaisvaltaisia terveyspalveluita yrityksille, joille henkilöstön hyvinvointi on sydämen asia.

Kirjoittaja: Tiina Pajamo, Tuotejohtaja, If

Hybridityö ja työn järjestäminen

Kun etä- ja läsnätyöskentely yhdistyvät, syntyy hybridityöskentelymalli. Parhaimmillaan hybridityö antaa yrityksille hienon mahdollisuuden yhdistää etä- ja läsnätyöskentelyn parhaat puolet joustavalla tavalla. Mitä hybridityöllä tarkoitetaan ja minkälaisia mahdollisuuksia ja haasteita sen järjestäminen tuo yrityksille ja työntekijöille? Mitkä vakuutukset tuovat turvaa niin etä- kuin läsnätyöhön?

Lue lisää hybridityöskentelystä

Mitkä ovat työnantajan velvollisuudet etätyössä?

Kun etätyö lisääntyy on turvan tarve entistäkin suurempi. Mikä on työnantajan vastuu työntekijöistään, kun he työskentelevät kotoa käsin ja miten käytäntöjä sovelletaan? Ifin tuotejohtaja Tiina Pajamo kertoo lisää. 

Työnantajan vastuu etätyössä