Ifin uusi toimisto Espoossa huolehtii työntekijöistä ja ympäristöstä

Ifin uudet toimitilat ja suunnittelussa tehdyt valinnat ovat hyviä esimerkkejä, kuinka työntekijöiden hyvinvointi ja vastuullisuus kulkevat käsi kädessä. 

Kun Ifissä aloimme etsiä uutta toimitilaa pääkaupunkiseudulta, avasimme kartan ja katsoimme, missä työntekijämme asuvat, jotta kaikille tulisi kohtuullinen ja käytännöllinen työmatka.  
 
”Espoon Keilaniemen toimisto on suorastaan häkellyttävän tarkasti keskellä karttaa työntekijöiden kodeista katsottuna”, kertoo Suomen toimitilajohtaja Pirjo Holmén.  
 
Kohtuullisesta työmatkasta on hyötyä työntekijöille, sillä he voivat halutessaan kulkea töihin jollain muulla tavalla kuin autolla ja käyttää julkisia liikennevälineitä helposti. Samalla sijainti on vastuullinen myös päästöjen vähentämisen kannalta. Töihin pyöräily on myös loistava tapa huolehtia omasta terveydestä ja planeetasta.  
 
”Haluamme kannustaa työntekijöitä pyöräilemään. Toimistolla on pyörille sisäparkkipaikka, jossa voi myös ladata sähköpyörää. Tarjolla on pyyhepalvelu, joten pyöräilyn jälkeen on kätevä käydä suihkussa”, Holmén kertoo.  

Ifin Suomen toimitilajohtaja Pirjo Holmén

Monitilaperusteinen työskentely – pienemmät tilat, enemmän vaihtoehtoja

Työntekijöiden hyvinvointi oli keskeinen osa Espoon uuden toimiston suunnittelussa. Yli 2 000 työntekijää sai mahdollisuuden antaa palautetta ja kertoa ideoitaan unelmiensa työtiloista.  
 
Työtä ohjasi myös WELL-sertifikaatti, joka on tieteeseen pohjaava sertifikaatti, jonka tarkoituksena on tukea työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia. Siinä tarkastellaan useita eri tekijöitä, kuten ilmaa, vettä, ravintoa, valoa ja työntekijöiden hyvinvointia. 
 
”Työmme tuloksena If on nyt saanut korkeimman mahdollisen eli platinatason WELL-sertifikaatin. Toimistomme on ensimmäinen suomalainen toimipiste, jolle sertifikaatti on myönnetty”, kertoo Holmén ylpeänä.  

Mikä on WELL-sertifikaatti?

WELL on tieteellinen, tutkimukseen perustuva etenemissuunnitelma, joka on tarkoitettu työntekijöiden hyvinvoinnin edistämiseen toimistotiloissa.  
 
Tilojen on oltava tiettyjen vaatimusten tai strategioiden mukaisia kymmenellä WELL-osa-alueella, jotka ovat ilma, vesi, lämpöviihtyvyys, valo, liike, ravinto, äänet, mieli, yhteisö ja materiaalit.  

Kun aurinko paistaa, LED-valot himmenevät

Ifin toimipiste Espoossa on älykäs toimisto, jossa ilman, veden, äänten ja valaistuksen laatua seurataan jatkuvasti. Esimerkiksi valaistus muuttuu sen mukaan, kuinka paljon auringonvaloa toimistoon tulee ja onko huone parhaillaan käytössä. Tämä auttaa varmistamaan työntekijöille aina viihtyisän valaistuksen ja samalla myös säästämään sähköä.  
 
”Koska toimisto on niin älykäs, muutoksia on helppo tehdä. Olemme esimerkiksi laskeneet toimiston lämpötilaa viranomaisten ohjeiden mukaisesti säästääksemme sähköä näin energiapulan keskellä”, Holmén sanoo.  
 
Toimitilojen muuttaminen uuteen paikkaan edellytti muutosta myös Ifin työkulttuurissa. Monitilaperusteisessa työskentelymallissa kenelläkään ei ole omia, valmiiksi määrättyjä paikkoja. Työntekijät käyttävät päivittäin eri työpisteitä ja tiloja erilaisiin tehtäviin ja aktiviteetteihin. Koska toimistoa käytetään nyt uudella tavalla, toimistotilat ovat aiempaa pienemmät.  
 
”Käytämme nyt vähemmän energiaa toimistorakennuksen lämmittämiseen ja jäähdyttämiseen”, Holmén kertoo.  
 
Vastuullisuus näkyy myös yksityiskohdissa. If on toimittanut kaikille työntekijöilleen omat termoskupit kahvin hakemista varten. Missään toimitilojen osassa ei käytetä kertakäyttöastioita, eikä siivouksessa käytetä kemikaaleja.  
 
”Edellytämme myös kaikilta toimittajiltamme tiukkojen vastuullisuusstandardien noudattamista”, Holmén lisää.  


Espoon toimistolla on monenlaisia kohtaamis- ja kokoustiloja.