Tuemme vastuullisempaa jälleenrakennusta
Pitsannälkä johti tulipaloon, joka tuhosi asunto- ja toimistokäytössä olleen rakennuksen norjalaisessa Sandefjordin kaupungissa. If aloitti Sandefjordin kiinteistössä pilottihankkeen, jossa kokeiltiin uutta, vastuullisempaa ja tulevaisuuden tarpeet täyttävää uudelleenrakentamistapaa.
Kuvassa: Odd Magnus Barstad ja Line Gjengedal Ruud, If
Kuvaaja: Kilian Munch
Kaikki alkoi vuoden 2021 joulukuussa, kun erään kiinteistön nälkäinen asukas otti laatikosta pakastepitsan, asetti sen ritilälle ja jätti tyhjän laatikon liedelle. Hän käänsi lieden nuppeja nopeasti, kenties hieman liiankin nopeasti, sillä hän ei huomannut kohtalokasta virhettään: hän oli kääntänyt uunin sijasta päälle yhden levyistä.
Asukas lähti tekemään pikaisesti ostoksia viereiseen kauppaan, mutta ennen kuin hän ehti palata kotiin, keittiössä oli alkanut jo täysi katastrofi. Palavan pitsalaatikon liekit olivat levinneet muualle asuntoon, ja raju ja nopeasti etenevä tulipalo aiheutti rakennukselle merkittäviä vahinkoja.
Pitsalaatikosta käynnistyi uuden ajan pilottihanke
Nyt palaneen kerrostalon luona käy kova kuhina, kun sitä korjataan takaisin alkuperäiseen kuntoonsa – tai itse asiassa hieman paremmaksi. Rakennus kuuluu Ifin uuden vastuullista rakentamista koskevan käytännön piiriin. Uusi käytäntö helpottaa vaurioituneiden kiinteistöjen uudelleenrakentamista vastuullisella tavalla.
Vaurioituneen kerrostalon uudelleenrakentamisessa käytetään massiivipuuta, ja samalla rakennus liitetään kaukolämpöön ja sen katolle asennetaan aurinkopaneelit. Lisäksi rakennuksen vastuullisuutta parannetaan monilla yksinkertaisilla tavoilla, kuten asentamalla WC-tiloihin automaattiset vesihanat.
– Eniten odotuksia meillä on kaukolämmön suhteen. Meillä ei ole siitä aiempaa kokemusta, mutta se vaikuttaa järkevältä ja turvalliselta tavalta lämmittää rakennuksia, toteaa Ole Arvesen, joka on toinen Sandefjordin kiinteistön omistajista.
Vastuullinen jälleenrakentaminen osaksi yritysasiakkaiden vakuutusta
Uudistuneen tuotteemme myötä If tarjoaa käytännön neuvontaa, ohjausta ja taloudellista tukea vastuullisuutta parantavien toimien toteuttamiseen huomattavia vaurioita kärsineiden liikerakennusten uudelleenrakentamisessa. Tämä perustuu BREEAM-NOR-sertifiointimalliin, joka on laajimmin käytetty rakennusten ympäristösertifiointijärjestelmä Norjassa.
Uusi vihreän rakentamisen moduuli on lisätty Norjan pienille ja keskisuurille yrityksille tarjoamaamme Super-kiinteistövakuutukseen, joka kattaa siis nyt myös vastuullisen rakentamisen. Sen kautta tarjotaan neuvontaa ja taloudellista tukea vastuulliseen uudelleenrakentamiseen tulipalojen ja muiden laajojen vahinkojen jälkeen.
Vastuullista rakentamista käytetään, kun rakennuksesta on vaurioitunut vähintään 50 prosenttia tai sen vahinkokustannukset ovat yli 10 miljoonaa Norjan kruunua. If tarjoaa ehdotettujen vastuullisuustoimien toteuttamiseen neuvontaa, ohjausta ja tukea yhdessä pätevien ulkopuolisten neuvonantajien ja kumppaneiden kanssa, kun vahinkojen kustannukset ovat enintään 3 miljoonaa kruunua.
– Tiedämme, että liki 40 prosenttia maailman energiankäytön kasvihuonekaasupäästöistä liittyy rakennusten rakentamiseen ja käyttöön. Siksi tiedämme myös, että jokainen vastuullinen uudelleenrakentamisratkaisu auttaa vähentämään kokonaispäästöjä, kertoo Odd Magnus Barstad, joka vetää Ifin pohjoismaista Claims-yksikköä.
Taloudelliset kannustimet ovat tärkeitä, jotta voimme saavuttaa ilmasto- ja ympäristötavoitteemme ajoissa.
Aloite on kerännyt kiitosta
BREEAM-sertifiointia Norjassa hallinnoiva Norjan Green Building Council pyrkii tekemään vastuullisuudesta luonnollisen osan rakennus- ja kiinteistöalaa.
Norjan Green Building Councilin pääjohtaja Katharina Th. Bramslev on erittäin tyytyväinen Ifin aloitteeseen:
– Taloudelliset kannustimet ovat tärkeitä, jotta voimme saavuttaa ilmasto- ja ympäristötavoitteemme ajoissa. Pankki-, rahoitus- ja vakuutustoiminta on tässä ratkaisevassa osassa.
Ifin suurten, monimutkaisten ja kansainvälisten korvaushakemusten yksikön johtaja Line Gjengedal Ruud lisää:
Olemme pitkän kokemuksemme ja osaamisemme ansiosta ainutlaatuisessa asemassa, jossa voimme tarjota yritysasiakkaillemme käytännön neuvoja, opastusta ja apua vastuullisten toimenpiteiden toteuttamiseen vahinkojen jälkeisessä uudelleenrakentamisessa.
Yritys saa uudelleenrakentamisen aikana todistuksen saavutetuista BREEAM-pisteistä ja laskelman rakennuksen hiilijalanjäljen pienenemisestä.
Varastot, teolliset tuotantotilat ja maatilarakennukset eivät tällä hetkellä kuulu vastuullisen rakentamisen käytännön piiriin.
Esittelyssä BREEAM
BREEAM-sertifiointijärjestelmät omistaa Yhdistyneessä kuningaskunnassa perustettu Building Research Establishment eli BRE.
BREEAM-sertifioinnilla on paikallisia muunnelmia monissa maissa. Se onkin laajassa käytössä oleva uusien rakennusten ja laajamittaisten korjaustöiden ympäristösertifikaatti. Norjan Green Building Council hallinnoi BREEAM-NOR-sertifikaattia, joka on norjalainen versio uusien rakennusten ja korjaustöiden BREEAM-sertifikaatista. Se alkaa pian hallinnoida myös olemassa olevien rakennusten BREEAM-In-Use-luokitusta.
Kun rakennus rakennetaan BREEAM-standardin mukaisesti, rakennushankkeessa ylitetään rakennusmääräysten vähimmäisvaatimukset ja otetaan huomioon yhteiskunnalle tärkeitä arvoja.
Rakennuksia voidaan sertifioida viidellä eri tasolla: hyväksytty, hyvä, erittäin hyvä, erinomainen ja ensiluokkainen. Mitä korkeampi taso, sitä vastuullisempi rakennus.