Kohti kestävää ja välittävää kokouskulttuuria
Matkustustavoitetta tukemaan ifläisille on valmisteltu myös uusia ohjeita tapaamisten järjestämiseen. Tapaamisohjeiden tarkoitus on auttaa työntekijöitä päättämään, milloin kannattaa matkustaa ja milloin ei. Se sisältää yleisiä vinkkejä hyvien kokousten pitämiseen ja auttaa selvittämään, kannattaako kokous järjestää etäyhteyden kautta vai kasvokkain.
“Pandemian aikana olemme osoittaneet, että voimme hoitaa liiketoimintaamme myös ilman matkustamista. Näiden oppien avulla voimme jatkossa vähentää matkustamista ja tehdä samalla hyvää ympäristölle, Ifille sekä itsellemme ja läheisillemme. Toistuvista työmatkoista aiheutuvat pidemmät työpäivät vähenevät, jolloin vapaa-aikaa jää enemmän ja myös stressi vähentyy”, toteaa Astrid Holm, Head of Nordic HR.
Etäkokoukset ovat nykyisin Ifin suosima vaihtoehto matkustamiselle. Uuden kulttuurin ja työskentelytapojen tukemiseksi If tekee jatkuvia parannuksia toimitiloissaan ja on varustanut uusia tiloja laitteilla Teams-kokouksia varten.
– Olemme integroineet Teamsin videoratkaisuumme ja asentaneet Teams-laitteita noin 150 kokoushuoneeseen Pohjoismaiden alueella digitaalisten tapaamisten mahdollistamiseksi, Magnus Hagström kertoo.
Työntekijän velvollisuus on varmistaa, että matkoissa noudatetaan matkustusohjeita.