Yrityksen toimintaan sisältyy oikeudellisia riskejä, joita ei ole välttämättä helppo hahmottaa. Sopimusasioissa luotetaan sopimuskumppaniin tai onneen, eikä sopimusehtoja aina tarkastella kriittisesti. Työnantajana toimiessa saatetaan unohtaa toimia velvoitteiden mukaisesti, koska kiireessä ei ole ollut aikaa pysähtyä miettimään miten esimerkiksi irtisanominen tulisi tehdä. Taloyhtiössä hallitus puolestaan yrittää usein pärjätä ilman juristia, koska kustannus voi äkkiä kasvaa niin isoksi, että juristin käyttämiseen tarvittaisiin päätös yhtiökokoukselta. Yritetään selvitä ja pärjätä.
Yrityksen ei kuitenkaan tarvitse selvitä yksin. Asiantuntijoiden avulla voidaan ennakoida ja hallita toimintaan liittyviä oikeudellisia riskejä. Kun Ifin yritysasiakas ei tiedä, mitä tehdä ja haluaisi saada tukea toimien oikeellisuuden varmistamiseen, voi hän olla yhteydessä Ifin Lakiapuun. Se on maksuton palvelu, joka kuuluu kaikkiin yritysten oikeusturvavakuutuksiin.
”Valitettavan usein on nähty, että oikeudellisten asioiden unohtaminen, kesken jättäminen tai laiminlyöminen, johtaa erimielisyyksiin, jotka ovat haitallisia yritykselle niin ajallisesti, rahallisesti kuin voimavarallisestikin. Tarkistuttamalla sopimus tai jopa vain keskustelemalla asiantuntijan kanssa sopimuksen sisällöstä, voidaan välttyä säröiltä asiakas-toimittajasuhteissa”, toteaa Lakiapu-tiimin vetäjä Tia Mäki.