Ammatillinen vastuu- ja oikeusturvavakuutus
Vakuutuksen numero on 205-0672028.
Vakuutettuina ovat
- UHVYn jäsenet toimihenkilöinä toisen palveluksessa.
- Vakuutuksesta korvataan asiat, jotka koskevat vakuutettua työntekijänä ja liittyvät vakuutetun työsuhteeseen.
- Korvauksen saamisen edellytyksenä on, että järjestön jäsenyys on vahinkotapahtuman sattuessa kestänyt vähintään kymmenen kuukautta. Jos jäsenyys on kestänyt alle kaksi vuotta, tulee myös riidan tai syytteen perusteen olla syntynyt jäsenyyden aikana.
Vastuu- ja oikeusturvavakuutus on voimassa Suomessa.
Vastuuvakuutus
Vastuuvakuutuksen korvausmäärä ja omavastuu
Korvauksen enimmäismäärä henkilö- ja esinevahingoissa on 100 000 euroa ja varallisuusvahingoissa 42 000 euroa.
Omavastuu on 100 euroa vahinkotapahtumaa kohti.
Vastuuvakuutuksesta korvataan
- henkilö- ja esinevahinkoja, jotka ammatissasi virheellä tai laiminlyönnillä aiheutat työnantajallesi, työtoverillesi tai sivulliselle henkilölle ja josta lain mukaan olet korvausvastuussa.
Vastuuvakuutuksen rajoitukset
- Vakuutus ei korvaa liikennevahinkoja eikä tahallisesti tai törkeällä varomattomuudella aiheutettuja vahinkoja eikä myöskään vahinkoa, jota koskeva korvausvastuu perustuu sopimukseen, sitoumukseen, lupaukseen tai takuuseen.
- Vakuutuksesta ei myöskään korvata vahinkoa, joka aiheutuu vakuutetun aviopuolisolle, lapselle tai muulle perheenjäsenelle.
Jos vahinko sattuu
- Ota ensimmäiseksi yhteys liittoosi. He antavat toimintaohjeet ja opastavat ensihädässä. Liitto selvittää, oletko mahdollisesti vastuussa vahingosta. Tarpeen vaatiessa he opastavat avun tarvitsijaa asianajajan valitsemisessa. Vahinkoilmoitus toimitetaan liitosta edelleen Ifiin.
- Jos vahinko on vastuuvakuutuksen perusteella korvattava, If maksaa korvauksen puolestasi vahingon kärsineelle. Vain omavastuun määrä jää maksettavaksesi.
Oikeusturvavakuutus
Oikeusturvavakuutuksen korvausmäärä ja omavastuu
Enimmäiskorvausmäärä on 17 000 euroa ja omavastuu jokaisessa vahinkotapahtumassa 15 % kustannuksista, kuitenkin vähintään 200 euroa.
Oikeusturvavakuutus korvaa
- asianajo- ja oikeudenkäyntikulut työ- ja virkasuhteeseen liittyvissä riita- ja rikosasioissa sekä hallintomenettelynä tai hallintolainkäyttönä käsiteltävissä asioissa.
Oikeusturvavakuutuksen rajoitukset
- Vakuutus ei koske asiaa, jolla on vakuutetulle vähäinen merkitys tai jos asiaa ei ole riitautettu.
- Jos virallisen syyttäjän syyte koskee tahallista tekoa, törkeää huolimattomuutta tai törkeää varomattomuutta, ei kustannuksia korvata ellei vakuutettu osoita syytteen tulleen tuomioistuimen päätöksellä tahallisuuden osalta hylätyksi.
- Jos virallisen syyttäjän syyte on hylätty kokonaan ei korvausta makseta, sillä tällöin kustannukset tulee vaatia korvattavaksi valtion varoista.
Jos tarvitset oikeusturvaa
- Ota ensimmäiseksi yhteys liittoosi. Jos kysymyksessä on oikeusturvavakuutuksen piiriin kuuluva asia ja jäsen ohjataan ulkopuolisen asianajajan luo, jäsen itse tai hänen asianajajansa tekee oikeusturvahakemuksen. Kirjoita hakemukseen selvitys asiasta ja liitä mukaan jäljennökset ratkaisun tekemiseksi tarvittavista asiakirjoista.
- Lähetä hakemus liitteineen liittoon, jossa jäsenyys tarkistetaan ja laaditaan järjestön lausunto vakuutuksen soveltamisesta. Hakemus lähetetään sen jälkeen edelleen Ifiin, joka tekee päätöksen oikeusturvasta. Oikeusturvahakemus voidaan tehdä myös suoraan Ifiin, mutta tällöinkin hakemus lähetetään lausunnolle liittoon.
- Vakuutuksesta korvataan tarpeelliset ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut. Asiamies tulisi valita jutun käsittelypaikkakunnalta tai sen välittömästä läheisyydestä. Asiamiehen valinnasta voit neuvotella liiton tai Ifin kanssa.
Lisätietoja
Vastuuvakuutus
Ifin vastuuosasto
010 514 7474
Oikeusturvavakuutus
Ifin korvauspalvelu 010 19 19 19. Tarkista aukioloajat Ifin asiakaspalvelusta.
Vakuutustodistus
Saat todistuksen tarvittaessa Ifin asiakaspalvelusta.