Ammatillinen vastuu- ja oikeusturvavakuutus

Vakuutuksen numero on 201-2464810.

Vakuutettuina ovat:

  • Liiton jäsenet toimihenkilöinä toisen palveluksessa. Vakuutuksesta korvataan asiat, jotka koskevat vakuutettua työntekijänä ja liittyvät vakuutetun työsuhteeseen.
  • Vakuutettuina ovat myös itsenäisinä yrittäjinä toimivat liiton jäsenet, jotka pää- tai sivutoimisesti yksin ilman alaisia suorittavat toimeksiantoja asioissa, jotka liittyvät toimeksiantosopimukseen.
  • Korvauksen saamisen edellytyksenä on, että liiton jäsenyys on vahinkotapahtuman sattuessa kestänyt vähintään kymmenen kuukautta. Jos jäsenyys on kestänyt alle kaksi vuotta, tulee myös riidan tai syytteen perusteen olla syntynyt jäsenyyden aikana.

Vakuutus on voimassa Pohjoismaissa. Oikeusturvavakuutus on voimassa myös Pohjoismaiden ulkopuolella asiassa, joka koskee suomalaisen työnantajan ja työntekijän välistä ulkomailla tapahtunutta työsuoritusta, joka työehtosopimuksen mukaan kuuluu käsiteltäväksi Suomessa.

Vastuuvakuutus

Vastuuvakuutuksen korvausmäärä ja omavastuu

Korvauksen enimmäismäärä henkilö- ja esinevahingoissa on 85 000 euroa ja varallisuusvahingoissa 42 000 euroa. Omavastuu on vahinkotapahtumaa kohti 100 euroa.

Vastuuvakuutuksesta korvataan:

  • Henkilö- ja esinevahinkoja, jotka ammatissasi virheellä tai laiminlyönnillä aiheutat työnantajallesi, työtoverillesi tai sivulliselle henkilölle ja josta lain mukaan olet korvausvastuussa.

Vastuuvakuutuksen rajoitukset:

  • Vakuutus ei korvaa liikennevahinkoja eikä tahallisesti tai törkeällä varomattomuudella aiheutettuja vahinkoja eikä myöskään vahinkoa, jota koskeva korvausvastuu perustuu sopimukseen, sitoumukseen, lupaukseen tai takuuseen.
  • Vakuutuksesta ei myöskään korvata vahinkoa, joka aiheutuu vakuutetun aviopuolisolle, lapselle tai muulle perheenjäsenelle.

Jos vahinko sattuu:

  • Ota ensimmäiseksi yhteys liittoosi, joka antaa toimintaohjeet ja opastaa ensi hädässä. Liitto selvittää, oletko mahdollisesti vastuussa vahingosta. Tarpeen vaatiessa liitto opastaa avuntarvitsijaa asianajajan valitsemisessa. Vahinkoilmoitus toimitetaan liitosta edelleen Ifiin.
  • Jos vahinko on vastuuvakuutuksen perusteella korvattava, If maksaa korvauksen puolestasi vahingon kärsineelle. Vain omavastuun määrä jää maksettavaksesi.

Oikeusturvavakuutus

Oikeusturvavakuutuksen korvausmäärä ja omavastuu

Enimmäiskorvausmäärä 12 000 euroa. Omavastuu 10 % vahingon määrästä. 

Oikeusturvavakuutus korvaa:

  • Asianajo- ja oikeudenkäyntikulut työ- ja virkasuhteeseen liittyvissä riita- ja rikosasioissa sekä hallintomenettelynä tai hallintolainkäyttönä käsiteltävissä asioissa.

Oikeusturvavakuutuksen rajoitukset:

  • Vakuutus ei koske asiaa, jolla on vakuutetulle vähäinen merkitys tai jos asiaa ei ole riitautettu.
  • Jos virallisen syyttäjän syyte koskee tahallista tekoa, törkeää huolimattomuutta tai törkeää varomattomuutta, ei kustannuksia korvata ellei vakuutettu osoita syytteen tulleen tuomioistuimen päätöksellä tahallisuuden osalta hylätyksi.
  • Jos virallisen syyttäjän syyte on hylätty kokonaan ei korvausta makseta, sillä tällöin kustannukset tulee vaatia korvattavaksi valtion varoista.

Jos tarvitset oikeusturvaa:

  • Ota ensimmäiseksi yhteys liittoosi. Jos kysymyksessä on oikeusturvavakuutuksen piiriin kuuluva asia ja jäsen ohjataan ulkopuolisen asianajajan luo, jäsen itse tai hänen asianajajansa tekee oikeusturvahakemuksen. Kirjoita hakemukseen selvitys asiasta ja liitä mukaan jäljennökset ratkaisun tekemiseksi tarvittavista asiakirjoista.
  • Lähetä hakemus liitteineen liittoon, jossa jäsenyys tarkistetaan ja laaditaan järjestön lausunto vakuutuksen soveltamisesta. Hakemus lähetetään sen jälkeen edelleen Ifiin, joka tekee päätöksen oikeusturvasta. Oikeusturvahakemus voidaan tehdä myös suoraan Ifiin, mutta tällöinkin hakemus lähetetään lausunnolle liittoon.
  • Vakuutuksesta korvataan tarpeelliset ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut. Asiamies tulisi valita jutun käsittelypaikkakunnalta tai sen välittömästä läheisyydestä. Asiamiehen valinnasta voit neuvotella liiton tai Ifin kanssa.

Lisätietoja

Vastuuvakuutus
Ifin vastuuosasto
010 514 7474

Oikeusturvavakuutus
Ifin korvauspalvelu 010 19 19 19. Tarkista Ifin asiakaspalvelun aukioloajat

Vakuutustodistukset
 saa tarvittaessa Ifin asiakaspalvelusta